tiistai 16. syyskuuta 2014

Doggy run ja vielä pentuja..

Nyt meidän elämään on kuulunut muutakin kuin pentuja. Olin Gitan kanssa 7.9.14 Helsingissä järjestettävässä Friskies Doggy Run tapahtumassa. Pakko oli jotain leikkimielistä kisaa päästä kokeilee kun koko kesänä ei olla kisattu. Valmistautuminen ei ollut kauhean onnistunut, yllättävän vähän kerettiin juoksemaan, juostu reilu 5 kilometrin lenkkejä silloin tällöin. Halusin nähdä itsestäni jaksanko juosta kun on vähän kisameininkiä. Tämä tapahtuma oli siis juoksua koiran kanssa, sai pukeutua jonkun teemankin mukaan ja juosta ryhmässä tai vain kävellä.
Itse lähdin Gitan kanssa kokeilee miltä juoksu maistuisi. Paikalla oli satoja ihmisiä/koiria, lähtö oli aika kaaosta, Gita ei oikein heti tajunnut kun kauheassa tungoksessa lähdettiin etenemään. No mutta sitten vihdoin Gita hoksasi että nyt juostaan ja lujaa ja kaikki täytyy ohittaa. Itselläni ei meinannut jalat pysyä vauhdissa mukana, ajattelin että en mä tätä vauhtia jaksa puoleen väliin. Mutta oma kilpailuvietti tsemppasi itseäni hyvin ja Gita auttoi eteenpäin erinoimaisesti. Lopussa kirittiin aivan täysillä kun yksi juoksija Bordercollien kanssa yritti meitä ohittaa. :) Tokana tultiin maaliin, mutta ei siellä varsinaisesti useimmat kilpailleet ollenkaan.  Oli hauska kokemus, jos vaikka tästä lähtisi kipinä Canicrossiin/koirajuoksuun.
Pennut ovat vihdoin lähteneet uusiin koteihin, itselleni jäi kotiin uros Pinkojan Robben. Nartun sijoitin. Nyt voin alkaa keskittymään vain omaan pentuun. Pientä tottis treeniä on tehty. Gitan kanssa treenataan jo agilitya, molemmat ollaan vähän jäissä tauon jälkeen. Jos päästäis lokakuussa kisaamaan, yhdet epikset täytyy kyllä käydä kokeilemassa. Puomin ylömenon kanssa yritetään tehdä töitä, turha kisata jos siitä tulee kuitenkin vitonen.

Muutama kuva Doggy Run tapahtumasta. Gita muistuttaa tällä hetkellä vinttikoiraa :D













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti